Weranta – Tulta ja tähtiä

Tutustu artistiin

Kirjaudu sisään ladataksesi biisejä.
Puuttuvatko tunnukset? Ota yhteyttä

Weranta – Tulta ja tähtiä, cds
Julk. 28.4.2023
FIMGM2300013 / MGM-613
Säv. Petri Somer, Pasi Ojala
San. Sanna Häkkinen
Sov. Petri Somer
Tuotanto & miksaus: Petri Somer
Masterointi: Svante Forsbäck / Chartmakers
Kansi: Liisa Marjomäki
MagnumLive Oy 2023

Vahvaa nousua iskelmätaivaalle tehneen yhtyeen tulevalta albumilta:

Werannalta singletrilogian kolmas kappale: Tulta ja tähtiä

Weranta tekee lujalla ammattitaidolla keikkoja, joita kalenteriin kesälle on bookattu jo lähes 40. Ks. kalenteri. Sama laadukas kädenjälki näkyy yhtyeen äänitteissä.

Singletrilogian kolmas osa Tulta ja tähtiä on Werannan trilogian päätöskappale, mutta samalla myös tulevan vuonna 2024 julkaistavan debyyttialbumin vahvinta kärkeä. Tämä voimabiisi on meille kaikille muistutus siitä, että myös vastoinkäymiset kasvattavat ja vahvistavat meitä ihmisinä.

”Vaikka ei saada maailmaa yhdessä yössä muuttumaan”, täytyy uskoa parempaan huomiseen. Viimeisen kolmen vuoden aikana tätä ajatusta on täytynyt itselle muistuttaa entistä useammin, sanoo Esa Kinnunen, yhtyeen solisti ja kitaristi.

Esa Kinnunen – Laulu, kitara
Iisak Latvala – kitara 
Ossi Peltoniemi – Koskettimet, haitari
Petri Hannonen – Basso
Henri Schröter – Rummut

Weranta on kokonaisuus intohimoa ja halua tuottaa elämyksiä yleisölle tinkimättömästi. Määrätietoisesti uraansa ja suosiotaan kasvattava Weranta esiintyy mukaansatempaavalla otteella.

– Meille tärkeää, musiikin ja monipuolisuuden lisäksi, on antaa yleisölle uniikki kuva siitä, mitä suomalainen musiikki voi parhaimmillaan olla.

Weranta julkaisee aktiivisesti omaa musiikkia tavoitellen laajaa kuulijakuntaa. Musiikissa soivat vahvasti moniääniset laulut. Nuorekkaan iskelmäyhtyeen musiikista on aistittavissa suomalaista melankoliaa ja kauneutta, unohtamatta reipasta ja hyväntuulista energiaa. Musiikki on sekoitus iskelmää, poppia sekä ripaus rock-asennetta.

Studiolla on syntynyt jo monia kappaleita: Kaukainen maa, Rakkaus minut rakensi ja Mies tekee mitä tahtoo, (2021), joka on soinut hienosti mm. Aito Iskelmän (TOP20), Radio Suomen ja Radio Pookin listoilla. Vuonna 2022 on saanut alkunsa kolmen uuden singlen trilogia joista jo julkaistut Väärä laulu ja Elämä etsii sut ovat saanneet hyvän vastaanoton keikoilla. Nyt odotus palkitaan kolmannella päätössinglellä Tulta ja tähtiä. 

Kirjaudu sisään