Lankinen – Kynttilä ikkunaan

Tutustu artistiin

Kirjaudu sisään ladataksesi biisejä.
Puuttuvatko tunnukset? Ota yhteyttä

Lankinen – Kynttilä ikkunaan, csd
Levymerkki: Novelty
Julk. 22.2.2023
FIMGM2300009 / MGM-609
MagnumLive Oy 2022

Tanssimusiikkia (valssi) Lankiselta

Lankinen on vannoutunut vanhan tanssimusiikin laulaja Lahdesta.

Tarinahan alkaa siitä, kun Lankisella on tapana käydä laulamassa perjantaisin karaokebaareissa. Laulullaan hän on ihastuttanut lukuisia ihmisiä, jopa siinä määrin, että asiakkaat alkoivat pyytämään omia suosikkejaan Lankisen laulamana.

”Onpas sulla upea ääni”,  kommentit tulivat tutuiksi. Itse hän on hyvin vaatimaton, ja toteaa laulavansa vain omaksi ja muiden iloksi.

Eräänä perjantai-iltana sattui säveltäjä/tuottaja Kai Jämsä olemaan esiintymisensä jälkeen samassa baarissa ja kuuli Lankisen laulavan. Siltä istumalta Kai ihastui Lankisen ääneen ja sai ajatuksen, että olisipa hienoa saada hänelle levytettäväksi joku hieno vanhan tyylinen iskelmä. Vaatimattomana miehenä tunnettu Lankinen ei ollut ihan helppo tapaus saada studiooon, mutta suostuttelujen jälkeen tämäkin onnistui. Lankinen ei ollut ikinä kuvitellut, saati sitten haaveillut laulavansa levylle asti, mutta nyt tämäkin hänen unelmansa toteutui.

Lankinen on tehnyt ikänsä ”raksatöitä”, joista nyt on eläkkeellä. Tärkeitä asioita hänen elämässä ovat lapsenlapset, joiden kanssa hän viettää paljon aikaa laulamisen lisäksi.

Kappale ”Kynttilä ikkunaan” tuntui heti omalta, koska tykkään laulaa suomalaista vanhaa tanssimusiikkia. Kappale on sopivan melankolinen ja kertosäkeistö tarttuva, toteaa Lankinen.

 

Kirjaudu sisään