Tutustu artistiin
Kirjaudu sisään ladataksesi biisejä.
Puuttuvatko tunnukset? Ota yhteyttä
Jarno Kokon musiikillinen tutkimusmatka alkoi 90‑luvun alussa Pohjois‑Pohjanmaalla – purku-uhan alla olleessa aitassa. Punk-ja metallimusiikin siivittämänä harrastus kasvoi nopeasti vakavammaksi tekemiseksi, ja lopulta tie vei klassisen musiikin opintoihin Oulun konservatorioon ja sieltä Sibelius‑Akatemiaan. Vuosien varrella Kokosta on muotoutunut monipuolinen laulaja ja esiintyjä, jolle tyylilajien rajat ovat enemmän mahdollisuus kuin este.
Kokon repertuaari ulottuu klassisesta laulumusiikista laajasti kevyeen musiikkiin. Kilpailumenestystä hän on saavuttanut muun muassa vuonna 2018, jolloin hänet kruunattiin Tangokuninkaaksi Seinäjoen Tangolaulukilpailun finaalissa. Aiemmin, vuonna 2016, Kokko voitti Kiuruveden Iskelmäviikkojen IskelmäMestarit‑laulukilpailun, jossahän on sittemmintoiminut useampana vuonna myös tuomarina.
Suomen lisäksi Kokko on esiintynyt muun muassa Ruotsissa, Venäjällä, Itävallassa, Saksassa, Italiassa, Thaimaassa ja Espanjassa.
Viime vuosina Kokko on nähty pääasiassa musiikkiteatterilavoilla, mutta keskustelut laulukollegoiden ja kanssamuusikoiden kanssa herättivät uudelleen kipinän musiikin julkaisuun ja paluuseen keikkalavoille.
”Yhden paluuhaluihini merkittävästi vaikuttaneen keikan yhteydessä tapasin Kai Jämsän, jolle mainitsin, etten ole julkaissut musiikkia juurikaan. Muutamaa viikkoa myöhemmin Kai ilmoitti, että tarjolla olisi Kustaa Kantelisen ja hänen yhdessä tekemä laulu, jos se kiinnostaisi julkaisuksi. Ensireaktio demoa kuunnellessa oli välitön: Jes! Tällaista en ole vielä tehnytkään. Kyseessä oli hienosti eteenpäin rullaava pop-iskelmä, jonka aikuisen miehen suuhun sopiva teksti teki vaikutuksen. Laulujen sanoitukset ovat olleet minulle aina tärkeitä, ja tässä iässä elämän rajallisuuden ja realiteettien hahmottuessa laulaa mielellään muutakin kuin pelkkää diipadaapaa. Työskentely Kain kanssa oli vaivatonta ja määrätietoista. Pidän siitä, ettei tarvitse arpoa, mitä seuraavaksi tapahtuu – tai tapahtuuko mitään. Jos kaikki menee hyvin, yhteistyö saa myös jatkoa.”
Jarno Kokko – Sen piti olla helppoa
MGM-719 / FIMGM2600014
Säv. Kustaa Kantelinen
San. Kai Jämsä
Sov. Kustaa Kantelinen