Rouette-bändi julkaisee uutta musiikkia. Humppajampan blues nimi kuulostaa ennakkoon kuultuna hämmentävältä, ja vieläkin oudommalta, kun kuulee, että kappaleen säveltäjänä on harmonikkamestari Jani Helenius. Tässä kappaleessa soi kuitenkin aito blues, jota siivittävät vahvat kitarariffit.
Kysymme siis Heleniukselta, miten tämä kappale oikein syntyi?
– Soittelin iltasella haitaria ja putkahti melodian pätkä mieleen, kirjoitin sen koneelle. Seuraavana päivänä kuuntelin sen uudelleen, ja syntyi ajatus, että jospa tekisin tähän meidän kitaristin tyylisen melodian. Kaveri siis diggaa Gary Mooresta. Lopputulema oli niin sanotusti meidän näköinen blues.
– Teksti syntyi, kun Jussi Humaljoki (mm. Vaiettu rakkaus) teki meille räätälöidysti tekstin. Se kertoo meistä ja tarinat ovat tosia. Mm. kohta ”livenä näin Aaltosen” kertoo rumpalistamme, joka innostui musikista, kun näki livenä Hurriganesin Remun. Muutenkin tarina kertoo ajastamme, jolloin keikkakapakoita kuolee, ostareita tulee ja seduloita… Tämä on siis Humppajampan blues.
Jani Helenius on tehnyt keikkoja jo vuosikymmenet ja tuttu myös maestro Reijo Taipaleen rinnalta. Hänet muistetaan myös Kultainen harmonikka –kilpailun voittajana. Roulette-yhtyeen lauluvoimasta vastaa kitaristi-solisti Kari Lamervo. Lisäksi bändissä soittavat Vellu Vierikko (basso) ja Petri Parkko (rummut).
ROULETTE: HUMPPAJAMPAN BLUES
Kesto 3’48/ MGM-417/ FIMGM1600058
Sävellys: Jani Helenius
Sanoitus: Jussi Humaljoki
Sovitus: Jani Helenius/ Roulette
c & p 2016 MagnumLive Oy